Suomen Valtiotieteitä Opiskelevien Liitto SVOL on jokaisen valtio-, yhteiskunta- tai hallintotieteitä opiskelevan oma etujärjestö. Kattojärjestömme on akavalainen Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry.
Liitto on perustettu vuonna 1998. Valvomme yhteiskuntatieteilijöiden etuja niin paikallisesti kuin valtakunnallisestikin ja järjestämme mielenkiintoisia tapahtumia. Työmarkkinakentässä vaikutamme Yhteiskunta-alan korkeakoulutettujen ja Akavan opiskelijavaltuuskunnan AOVA:n kautta.
Valtakunnallisesti suurimmat tapahtumamme ovat syksyn teemaseminaari sekä liittokokous. Teemaseminaari oli vuonna 2011 aiheeltaan Tulevaisuuden Suomi yhteiskuntaosaajan silmin. Liittokokouksessa jokaisella liiton jäsenellä on mahdollisuus päästä linjaamaan SVOL:n tulevan vuoden toimintaa.
SVOL:lla on paikallistoimintaa kahdeksalla paikkakunnalla eri puolilla Suomea. Paikallisyhdistykset järjestävät muun muassa seminaareja, excuja, saunailtoja ja työelämäaiheisia koulutuksia. Tarkempaa tietoa paikallisyhdistyksistä ja niiden järjestämästä toiminnasta löytyy yhdistysten omilta nettisivuilta. Lähtemällä mukaan paikallistoimintaan sinulla on myös mahdollisuus tutustua eri yliopistojen yhteiskuntatieteellisen alan opiskelijoihin!
Edunvalvonnassa keskitymme yhteiskuntatieteitä opiskelevien lisäksi myös vastavalmistuneiden etujen ajamiseen. Työmarkkinapainotus leimaa lähes kaikkea toimintaamme – SVOL haluaa siloittaa sinun tietäsi työelämään.
SVOL:n jäsenpalvelu toimii emoliitto Yhteiskunta-alan korkeakoulutettujen kautta. Osoitteenmuutoksesta, valmistumisesta tai työsuhdetietojen muuttumisesta voi ilmoittaa liittoon helpoiten Yhteiskunta-alan korkeakoulutettujen jäsensivujen kautta.





